Villin luonnon mestarikuvittaja
TYTTI MUURINENTuon yrityksesi luontoarvot esiin
visuaalisesti vaikuttavalla tavalla.
Samalla vahvistamme brändiäsi niin,
että sinulla on avaimet menestyä.
Olen Tytti Muurinen, kuvittaja ja
graafinen suunnittelija Rovaniemeltä.
“Brändi on ilmakehä asioiden ympärillä. Visuaalisen suunnittelun avulla tuomme sitä näkyväksi.”
Kuvitukset
KUVITTAJAN SIVELTIMESTÄKuvitukset ovat erinomainen hahmottamisen ja oppimisen apuväline, sillä ne herättävät huomion ja auttavat kiinnittämään katseen oleelliseen. Kuvitusten kautta välität viestin asiakkaallesi tekstiä tehokkaammin.
”Lopputuloksen kauneus yllätti minutkin, ja idea kehkeytyi hienosti prosessin aikana.”
Kuvitukset herättävät tarinat ja tietosisällöt eloon. Kuvittajana olen työskennellyt laajasti eri toimeksiantojen parissa tietokirjoista opasteisiin, pakkausilmeiden suunnitteluun ja näyttelyiden tieteelliseen kuvittamiseen. Suurimmat työni ovat olleet koko seinän kokoisia julkisen tilan taideteoksia tunturiylängöltä ja pienimmät yksittäisiä uhanalaisten lajien tieteellisiä toisintoja.
Työskentelen pääasiassa perinteisin tekniikoin esimerkiksi akvarellilla, pastellilla ja musteella, mutta opin jatkuvasti lisää myös digitaalisesta piirtämisestä.
Villi luonto kuvitettuna meidän ympäristöömme
”Saimme juuri sellaiset tilaustyöt kuin toivoimme, ja yhteistyö taiteilijan kanssa oli helppoa.”
Graafinen suunnittelu
GRAAFIKON LUOVALTA TYÖPÖYDÄLTÄHyvin suunniteltu painotuote on sujuvan asiakaskokemuksen perusta. Sinun ei tarvitse tietää mikä on tiedoston leikkausvara tai oikea CMYK-profiili. Olen kumppanisi näissä asioissa ja autan viemään materiaalit brändinmukaisina painoon.
”Logo oli erilainen kuin olin kuvitellut, mutta Tytti sai piirrettyä siihen syvällisemmän tarinan.”
Ilme, joka näkyy ja tuntuu
Visuaalisella suunnittelulla on aina tehtävä. Jokaisen projektin aluksi keskitymme juuri sinun yrityksesi tarpeisiin: mitä haluat sanoa ja kenelle se välitetään? Minun tehtäväni on kuunnella ja tulkita kertomaasi, kääntäen tarina visuaaliseksi lopputulokseksi.
Suunnittelen logoja ja yritysilmeitä, retkeilyopasteita, pakkauksia ja messumateriaaleja yksittäistuotteista aina laajoihin kokonaisuuksiin saakka. Tyylini suunnittelijana on selkeä, harkittu sekä luonnonläheinen ja aina asiakkaani brändin huomioon ottava. Rakkaus suomalaiseen luontoon ja retkeilyyn yhdistää minua ja asiakkaitani.
”Tytti on uskomattoman lahjakas, ajatuksiani lukeva graafikko ja piirtäjä.”
Muraalit ja
julkinen taide
KUN HALUAT, ETTÄ TILA JÄÄ MIELEENJulkinen taideteos on erinomainen esimerkki visuaalisen brändin vahvistamisesta sillä se tekee jotain, mihin pelkät värit ja logo ei pysty; se luo kokemuksen.
Julkinen teos luo ympärilleen vetovoimaa, joka houkuttelee asiakkaita ja tekee tilasta mieleenpainuvan. Onnistunut, tilan henkeen sopiva teos vahvistaa yrityksen brändiä, tukien haluttua tunnelmaa ja tarinaa.
Maalaus voi toimia myös näkyvyyden kirittäjänä, sillä valokuvauksellinen tausta lisää somenäkyvyyttä asiakkaiden jakaessa kuviaan.
Tytti Muurinen
KUVITTAJA JA GRAAFINEN SUUNNITTELIJAVälitän villin luonnon lumoa ihmisten ympäristöön. Kuvittajan ja graafisen suunnittelijan työssäni yhdistyvät luovan alan asiantuntijuus, taiteelliset valmiudet sekä kyky ideoida ja suunnitella ratkaisuja visuaalisiin haasteisiin.
Luonto ja luonnonsuojelu on ollut itsestäänselvä arvo elämässäni jo kauan ennen yrittäjyyttä. Siksi siitä on tullut kiinteä osa myös yritystoimintaani. Olen huolissani Suomen villistä luonnosta: metsien, erämaiden ja virtavesien tulevaisuudesta. Toivon, että voin työni kautta lisätä tietoisuutta ja kasvattaa kunnioitusta luontoamme ja sen eläviä olentoja kohtaan.
Koulutukseltani olen graafinen suunnittelija ja taiteen maisteri. Minua kiehtoo erityisesti taiteen ja suunnittelun välinen rajapinta; kuinka hypähdellä sujuvasti puolelta toiselle ja toisinaan työskennellä sen häilyvässä rajapinnassa.
Kuvitetaan villi luonto
Työhuoneeni sijaitsee Rovaniemellä, mutta teen mielelläni töitä minne päin Suomea tahansa. Ota yhteyttä minuun suoraan tai lähetä tarjouspyyntö.
Lähetä sähköpostia ja kerro toiveestasihei@tyttimuurinen.com
Suosin sähköpostia ensisijaisena ensiyhteydenoton kanavana, sillä luovan työn tekijänä puhelimeni on usein äänettömällä. Palaan pääsääntöisesti ensin sähköpostin kautta, mutta saatan soittaa myös numerosta 040-5694968. Kiitos!
Seuraa somessaASIAKKAITA
Tiedekeskus-museo Arktikum
•
Paihalas Brewery
•
Saivo Naturals
•
Limingan kunta
•
Kilpisjärven Retkeilykeskus
•
Tundrea
•
Luonnonperintösäätiö
•
Soinin kunta
•
Levilehto Apartments
•
Tiedekeskus-museo Arktikum • Paihalas Brewery • Saivo Naturals • Limingan kunta • Kilpisjärven Retkeilykeskus • Tundrea • Luonnonperintösäätiö • Soinin kunta • Levilehto Apartments •
Usein kysytyt kysymykset
-
Logo on osa yritysilmeen suunnittelua. Yritysilmeen suunnitteluun kuuluu tyypillisesti vähintään logon suunnittelu, brändivärien määritys, typografiset valinnat ja graafinen ohjeisto. Yritysilmeeseen voi toki sisältyä paljon enemmänkin.
-
Suosittelen ottamaan yhteyttä mahdollisimman pian, vaikka varsinaisen työn aloittamiseen olisi vielä kuukausia, jotta saamme projektisi kalenteriin. Useimpiin projekteihin tulee varata aikaa vähintään kuukausi. En pysty läheskään aina vastaanottamaan projekteja, jotka pitäisi aloittaa saman tien. Toisinaan aikataulut kuitenkin sallivat myös pikaiset (etenkin pienemmät) projektit, joten aina kannattaa kysyä! Jos projekti vaatii kiiretyötä eli esimerkiksi iltatyöskentelyä, lisätään hintaan kiirelisä.
-
Kuvituksen hinta määräytyy tarpeen mukaan. Karkeasti kuvituksen hinta voi olla mitä tahansa parista sadasta tuhansiin euroihin. Tyypillisimmin kuvituksen saa minulta 400-900€ väliltä. Hintaan vaikuttaa ensi sijassa kuvituksen käyttötarkoitus ja sen monimutkaisuus. On hyvä huomata, että myös kuvitusten alv% vaihtelee: Piirroskuvitukset ovat arvonlisäverottomia. Mainos- ja markkinointitarkoituksiin kuvituksilla on alv.25.5%. Taiteeksi luokiteltavien teosten alv-prosentti taas on 14%.
-
Ei sisällä. Taittotöissä aineiston toimitus on aina asiakkaan vastuulla. Toki korjaan ilmiselvät kirjoitusvirheet, jos ne silmiini sattuvat. Tekstit tulee toimittaa oikoluettuna muodossa, jossa haluat ne työhön tulevan. Kuvia toimitettaessa varmista, että sinulla on oikeudet kuvien käyttöön kuvan ottaneelta valokuvaajalta tai mahdolliselta muulta taholta. Tarkista myös, että kuvissa on tarpeeksi suuri resoluutio (kuvakoon tulisi olla painoon menevissä kuvissa minimissään joitakin megoja (MG), ei koskaan kigoja (KB). Mitä suuremmassa koossa kuvaa käytetään, sen suurempi myös kuvatiedoston tulisi olla.
-
Suunnittelu on luovaa työtä ja projektit ovat hyvin yksilöllisiä. Esimerkiksi yksinkertaiseen Mutkaton- logopakettiin tulisi varata aikaa 3-4 viikkoa, jotta luovalle prosessille ja omalle pohdinnallesi jää aikaa. Kiireisimmillään logon päivitys on puristettu 2 viikkoon, mutta tätä en suosittele. Aikataulutamme kaikki projektit sitovasti alkukartoituksessa.
-
Laskutuskäytäntöni on osittainen: Alkukartoituksen jälkeen laskutan 30% ennakkolaskun eräpäivällä "heti". Loppulasku 70% laskutetaan projektin lopuksi. Jos kyseessä on yli 3 kuukauden projekti, laskutan mielelläni projektin vaiheittain. Laskutuskäytännöistä sovitaan aina sopimuksessa.
-
Pähkinänkuoressa brändi tarkoittaa mielikuvaa, joka asiakkailla ja ulkopuolisilla tahoilla yrityksestäsi on. Brändi on paljon enemmän kuin pelkkä visuaalinen ilme, sillä se sisältää myös muun muassa kokemuksen siitä, miten kohtaatte asiakkaan arjessa. Visuaalisen suunnittelun avulla brändiä voi tuoda näkyväksi ja siinä osaan auttaa sinua.
Visuaalinen ilme = miltä näytätte. Brändi = miltä tunnutte. -
Graafinen ohjeisto neuvoo ja ohjaa sinua tunnuksen oikeaoppisessa käytössä. Se on visuaalinen muistio brändistäsi, joka auttaa yhtenäisen viestinnän tekemisessä niin digissä kuin painomedioissa.
Graafinen ohjeisto sisältää ainakin tunnuksessa käytetyt värit ja kirjaintyypit, tunnuksen eri väriversiot sekä ohjeet eri versioiden käyttöön. Graafinen ohjeisto voi olla myös huomattavasti tätä laajempi ja sisältää muun muassa sovellusesimerkkejä ilmeen käytöstä eri tuotteissa sekä muuta brändimateriaalia.
-
Ensimmäisessä yhteydenotossa tärkeimpiä tietoja ovat a) mitä ja montako tarvitset b) millon. Näillä päästään jo liikkeelle. Mahdolliset lisätiedot projektista auttavat minua hahmottamaan kokonaisuutta ja työtä paremmin. Kysyn tarvittaessa lisätietoja ennen tarjouksen antamista.